Kuukausittaiset arkistot: maaliskuu 2018


Olin eilen sekä Orava Asuntorahastojen että Cityconin yhtiökokouksissa, niistä ehkä myöhemmin tarkemmin. Mutta Oravan yhtiökokouksen jälkeen koen tarpeelliseksi hieman raottaa asuntosijoittamisen kulurakennetta ja miksi toiset sijoituskohteet ovat mielestäni tuhoon tuomittuja. Siinä missä pörssiosakkeiden kanssa ”osta ja unohda” -taktiikka on mitä parhain, aiheuttavat suorat kiinteistösijoitukset jatkuvaa työtä. Perinteisellä asuntosijoittajalla on ollut muutama asunto omistuksessaan, joita hän oman työnsä ohella ylläpitää ja vuokraa tarpeen niin vaatiessa. Vähäinen asuntojen lukumäärä aiheuttaa luonnollisesti riskiä, […]

Kuluilla on väliä – myös asuntosijoittamisessa


Robert Kiyosakin ”Rich Dad Poor Dad” (Rikas isä – Köyhä Isä) -kirja on saanut menestyksensä myötä jatkoksi kirjasarjan ”Rich Dad Advisors”, joka kieltämättä hieman haiskahtaa rahastukselta. Kirjasarjassa asiantuntijat antavat omilta aloiltaan vinkkejä kohti parempaa taloudellista menestystä, mutta valitettavan kevyitä perusteita kirjat lopulta tuntuvat käsittelevän. Toisaalta näiden perusteiden pitää olla vankassa kunnossa, jotta niiden päälle pystyy menestyksen rakentamaan. Kysyntää myös tämänkaltaisille ensimmäisen vaiheen kirjoille on paljon enemmän. Ken McElroy omaa pitkän […]

Kirja-arvostelu: The ABCs of Property Management



Yhdysvaltojen kiinteistömarkkina eroaa merkittävästi kotimaisesta, paitsi toki laajuudeltaan, myös perimmäisiltä toimintatavoiltaan. Siinä missä meillä toimintaketjussa on yleensä  kolme osapuolta (myyjä, kiinteistövälittäjä ja ostaja), on rapakon takana ketju jopa liki tuplasti pidempi (myyjä, tukkukauppias, ”flippaaja”, kiinteistövälittäjä ja lopulta ostaja). Antonio Edwardsin kirja on tarkoitettu opaskirjaksi talojen tukkukauppiaan uraa harkitsevalle, harhaanjohtavasta nimestään huolimatta kiinteistösijoitusvinkkejä ei ole tarjolla. Tukkukauppias (Wholesaler) etsii asuntoja kunnostaville flippaajille sopivia kohteita, saaden tyypillisesti 5000-10000 dollarin ”löytöpalkkion”. Tukkukauppias ei […]

Kirja-arvostelu: The Life of Real Estate Investing


Hallitus on torstaina 1.3.2018 antanut esityksen ns. Ara-lainoja koskevan lainsäädännön muuttamisesta. Eikä yhtään liian aikaisin, ovathan etenkin ammattiyhdistykset jo vuosikymmeniä onnistuneet lypsämään yhteiskunnan rahoja itselleen kyseenalaisella toiminnalla vuokra-asuntomarkkinoilla. Ara (Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus) myöntää korkotukilainoja ”sosiaalisen tarkoituksenmukaisuuden ja taloudellisen tarpeen perusteella”. Ara-lainojen käyttö on alalla toimivien ”yleishyödyllisten” yritysten yksinomainen toimintatapa. Vuokranantaja ei korkotuettua lainaa käyttäessään saa kuitenkaan periä kuin ainoastaan omakustannusvuokran. Kyllä, esimerkiksi Kojamo (entinen VVO), jonka omistajina ovat vahvasti […]

Rahastus Ara-lainoilla päättymässä?