Kirja-arvostelu: The ABCs of Property Management


Robert Kiyosakin ”Rich Dad Poor Dad” (Rikas isä – Köyhä Isä) -kirja on saanut menestyksensä myötä jatkoksi kirjasarjan ”Rich Dad Advisors”, joka kieltämättä hieman haiskahtaa rahastukselta. Kirjasarjassa asiantuntijat antavat omilta aloiltaan vinkkejä kohti parempaa taloudellista menestystä, mutta valitettavan kevyitä perusteita kirjat lopulta tuntuvat käsittelevän. Toisaalta näiden perusteiden pitää olla vankassa kunnossa, jotta niiden päälle pystyy menestyksen rakentamaan. Kysyntää myös tämänkaltaisille ensimmäisen vaiheen kirjoille on paljon enemmän.

Ken McElroy omaa pitkän uran kiinteistöomaisuuden hoidosta, eikä tietotaidosta ole puutetta. Kirjan anti on kuitenkin enemmän sijoituskiinteistöjen omistajien herättelyä, muistuttelua siitä, että sijoituskiinteistön ammattimainen hoito paitsi säästää monilta murheilta, on myös edellytys parhaalle mahdolliselle tuotolle. Tässä kirja toisaalta myös onnistuu, erittelemällä eri osa-alueet, jotka sijoituskiinteistön hoitajalla tulee olla ammatillisesti hallussa. Kiinteistöomaisuuden asiallisen hoidon edellyttämää työmäärää käydään myös tuntimääränä läpi, muistuttaen etteivät asiat itsellään hoidu. Ohjeita annetaan myös parhaan mahdollisen sijoituskiinteistön hoitajan hankkimiseksi.

Kenelle suosittelisin kirjaa? Itselleni kirja lähinnä syvensi tietämystä toimintatavasta ison meren takana. Uskon kyllä muutaman kohdan kirjassa saavan aikaan pohdintaa monelle puoliammattimaiselle asuntosijoittajalle, esimerkiksi muiden tuottojen, kuten pesutupa- tai autopaikkamaksujen merkityksen korostaminen sijoituskiinteistön tuottavuudessa. Kirja soveltuu hyvin henkilölle, joka kuvittelee asuntosijoittamisen olevan ainoastaan vähän työllistävä sijoitusmuoto, vaikka tekisi kaiken itse.