Kuukausittaiset arkistot: helmikuu 2021


Kysyttiin ja vastasin rohkeasti kyllä. Asetuin kuntavaaliehdokkaaksi Tampereella Kokoomuksen listalta. Olen valtuuston kokouksia jonkun verran seurannut, eivätkä ne kyllä erityisen houkuttelevilta vaikuta, syvällinen argumentointi ja oivalliset kommentit ovat harvassa. Mutta halu ajaa omien arvojen mukaista yhteiskuntaa eteenpäin vei kuitenkin voiton. Kuntien tehtävänä on yleisesti pidetty koulutus-, kulttuuri- sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamista. Kuntalaki toteaa kunnan olemassaolon oikeutuksena olevan asukkaiden hyvinvoinnin ja alueen elinvoiman edistämisen sekä asukkaiden palveluiden järjestäminen taloudellisesti, sosiaalisesti […]

Taas mennään


Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV on saanut päätökseen vuonna 2017 aloitetut tutkimukset isännöintialan kartelliepäilyistä. KKV esittää markkinaoikeudelle tutkimustensa pohjalta peräti 22 miljoonan euron seuraamusmaksujen määräämistä kartelliin syyllistyneille isännöintiyrityksille sekä isännöintiliitolle. KKV:n esitys, kaikkineen 115 sivua, markkinaoikeudelle seuraamusmaksujen määräämisestä löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta: kkv.fi/globalassets/kkv-suomi/ratkaisut-aloitteet-lausunnot/ratkaisut/kilpailuasiat/2021/esitykset-markkinaoikeudelle/r-2017-00-0236.pdf Isännöintiliiton jäseniä ovat isännöintiyritykset sekä paikalliset isännöitsijäyhdistykset. Olen itse henkilökohtaisesti ollut Pirkanmaan Isännöitsijät ry:n jäsen vuosikausia, hallitustyöskentelyyn kuitenkaan osallistumatta. Omistamani isännöintiyritys on ollut Isännöintiliiton jäsen, mutta olemme eronneet jäsenyydestä […]

Isännöintialalla laaja kartellisyytös